tiistai 9. toukokuuta 2017

Pitsiliina

Parvekkeen pöytä kaipasi piristystä, joten virkkasin siihen liinan. Käytin siihen Muurarin aitoa käsityölankaa, joka on 100 % polypropeenia, eli sopii hyvin ulkokäyttöön. Lanka oli ihan mukavaa virkata ja sitä meni tähän vajaa kolme kerää. Käytin 2mm koukkua, mutta varmaan 2,5 tai 3 mm olisi ollut parempi. Ohjeeseen löytyy linkki tästä.  Ohje taitaa olla espanjaksi, mutta virkkaus onnistuu onneksi pelkän kaavionkin avulla. Lopputuloksesta tuli mielestäni kiva. :)

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kangasostoksia

Pitkästä aikaa suunnitelmissa olisi uskaltautua taas ompelukoneen käyttöön. Tällä kertaa olisi tarkoitus tehdä jotain vähän haastavampaa. Kävin Eurokankaassa katselemassa kankaita ja löysin sieltä palalaarista tuollaista kivaa kuviollista aika ohutta puuvillakangasta, joka joustaa vähän. Sen kaveriksi ostin mustaa vähän joustavaa vuorikangasta, vetskareita ja resoria. Tavoitteena olisi tehdä tuosta uusimmasta 4/2017 Suuri Käsityö -lehdestä bomber-takki. Ne ovat nyt kovasti muodissa ja minunkin on tehnyt sellaista mieli. Nyt kun sitten huomasin tuon ohjeen lehdessä, niin ajattelin, että miksipä ei kokeilisi tehdä itse. Kaavat ovat nyt piirretty, mutta voi olla menee jonkin aikaa kun saan tämän ommelluksi.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Huhtikuu

Tällä hetkellä on pari käsityötä valmistumassa ja tuo muurauslanka liittyy niistä toiseen. Pääsiäinen meni töissä, mutta onneksi sen takia tulikin sitten vapaapäiviä seuraavalle viikolle, joten kerkesin käydä Helsingissä tapaamassa serkkuja ja nyt vappukin on vapaa. Eilen tein munkkeja, kun olin kotona käymässä, ja niistä tuli hyviä. Tänään sitten olisi tarkoitus viettää vappuaattoa kavereiden kanssa.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Lotus-nuttu

Sain jonkin aikaa sitten mummiltani monta kerää Alizen Lotus -lankaa, joka on 40 % polyesteriä, 33 % akryyliä, 22 % villaa ja 5 % alpakkaa. Alkukatsauksella lanka näytti vähän muovisen näköiseltä, mutta neulottuna se ei enää näyttänyt siltä niin pahasti. Muutenkin lanka oli mukavaa neulottavaa.

Päätin neuloa ensimmäistä kertaa elämässäni neuletakin ja vauvan takki vaikutti hyvältä idealta aloittaa kokeilut. Löysin Lankavan sivulta juuri tästä saamastani langasta tehdyn vauvan neuletakin ohjeen, jonka päätin sitten toteuttaa. Ohje löytyy täältä. Ensin täytyi opetella tuon neulekuvion teko, joka olikin loppujen lopuksi aika helppo tehdä. Muutenkin takki onnistui ihan hyvin. Toisen hihan sauma ei ihan täydellisesti mennyt, mutta kelvatkoon nyt tälläiseen ensikokeiluun. Vaaleanpunaista lankaa meni lähes kaksi kerää ja vähän jäi vielä jäljelle. Muita värejä olisikin sitten useampia keriä, joista pitäisi keksiä jotain.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Maaliskuu

Niin se hurahti sitten maaliskuukin ohi, enkä saanut aikaiseksi yhtään blogipostaustakaan. Hups. Jospa tässä kuussa saisin tännekin jotain. Olen nyt ollut yhden projektin kimpussa pidempään ja se on kohta valmis. Sekään ei kyllä mikään iso projekti ole, mutta jotenkin aika ei ole riittänyt oikein mihinkään. Muuten ei ole ihmeempiä tapahtunut.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Hurjasudet

Ravelryä selaillessa silmiin osui nämä Game of Thrones aiheiset hurjasusilapaset ja ne oli tietenkin pakko neuloa poikaystävälle. Ohje löytyy täältä. Käytin ohjeesta vain kaaviota ja tein peukalot normaaleina aukkopeukaloina. Vähän piti kuviota lyhentää, jotta ei tullut liian suuria lapasia. Langat oli 7 veljestä ja puikot kokoa 3mm. Lopputuloksesta tuli hyvä ja myös saaja oli erittäin tyytyväinen. Lopussa vähän kuvia, kun yritin saada lapasista hyvää kuvaa. Niilo oli koko ajan niiden päällä makoilemassa ja leikkimässä.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Mustikkajuustokakku

Pitkästä aikaa leivontajuttuja! Ja tietenkin juustokakku, koska niihin on helppo kehitellä omia ohjeita. Tämä tällä kertaa tehty juustokakku on muuten ihan tavallinen, mutta hauskana lisänä on, että pohja ei ole tavallinen keksimuruista tehty, vaan se on browniepohja. Tästä tuli tosi hyvää ja tykkäsin varsinkin erilaisesta pohjasta. Tein erikseen äidille pari pientä gluteenitonta annosta juustokakkua ja ilmeisesti ne oli ihan syötäviä myös. Kirjoittelin tälle vielä ohjeen:


Mustikkajuustokakku

Browniepohja
1 dl juoksevaa margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
2 rkl kaakaota
1 tl vaniljasokeria
2½ dl vehnäjauhoja
100 g suklaata

Päällinen
2 dl kuohukermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
1 dl tomusokeria
5 liivatelehteä
noin 3 dl mustikoita
noin ½ dl vettä

Vatkaa pohjan margariini ja sokeri vaahdoksi ja lisää munat samalla sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Murusta suklaa ja sekoita taikinaan. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia irtopohjavuuassa (halkaisija noin 25 cm).
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja tomusokeri. Lisää joukkoon tuorejuusto ja soseutetut mustikat,  Keitä vettä ja sekoita liivatteet noin ½ dl vettä. Sekoita liivateneste täytteeseen. Laita kakku hyytymään vähintään 4 tunniksi tai yön yli. Koristele suklaalla ja mustikoilla.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Ice stripes

Tälläiset lapaset valmistuivat Novitan 7 veljeksestä ja Nordic Woolista 3mm puikoilla. Raidat on tehty rivinousulla ja lopputuloksesta tuli kivan yksinkertainen. Peukalot on tehty aukkotekniikalla ja raidatkin sai jatkumaan niihin kivasti. Tykkään näistä paljon! Näitä voisi tehdä vaikka lisää erivärisillä raidoilla.

Osallistun näillä myös Silmukan Ytimestä -haasteeseen pitkästä aikaa. Helmikuun aiheena on raidat, joten nämä sopivat siihen hyvin. Haaste on Pipon ytimestä- ja Silmukan saalistus- blogien yhdessä ylläpitämä.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tammikuu


Tammikuussa lopetin työni edellisessä työpaikassa, pidin kahden viikon loman ja lähdin poikaystäväni kanssa viikoksi Teneriffalle. Oli ihana päästä hetkeksi rentoutumaan ja nauttimaan lämmöstä ja nähtävyyksistä. Oltiin Puerto de la Cruzissa kivassa hotellissa, joka oli vähän syrjemmässä keskustan vilskeestä. Hotellilla oli kaunis puutarha ja siellä pääsi pelaamaan minigolfiakin. Uima-altaita oli kolme, joista yksi oli onneksi lämmitetty, niin tarkeni uida paremmin. Keskustassa käytiin aina syömässä, kiertelemässä ja shoppailemassa. Yhtenä päivänä käytiin Loro Parkissa katsomassa erilaisia eläimiä ja näytöksiä. Oli mukava reissu!

Viime viikolla aloitin työt uudessä työpaikassa, jossa on ollut mukavaa. Paljon on ollut uutta opittavaa, kun käytössä on eri tietokoneohjelma kuin aikaisemmissa työpaikoissa ja tietenkin vähän erilaisia toimintaohjeita on. Käsitöitäkin on tullut jonkin verran tehtyä, pitäisi vaan saada aikaiseksi laitettua niitä tännekin asti ja tehtyä loppuun jotain keskeneräisiä. 

maanantai 9. tammikuuta 2017

Ryijyjuttuja

Äiti oli tilannut Taito Pirkanmaalta Ajattomuus -nimisen ryijyn. Eilen, kun kävin pikavisiitillä vanhempieni luona, halusin tietysti päästä kokeilemaan kuinka sellaista tehdään. Tämä ryijy oli ommellen tehtävä ja vähän aikaa kesti, että keksi kuinka se ryijysolmu oikein tehdäänkään. Tein ensimmäisen rivin melkein kokonaan valmiiksi ja äiti teki minulle oikeanlaiset lankayhdistelmät. Pitkä prosessi tuollaisen valmistaminen on, sillä tuohon yhteen riviinkin meni noin puolitoista tuntia.

Samalla ajattelin esitellä yhden ikivanhan ryijyn, joka ollaan myös äidin kanssa tehty. Tehtiin tuollainen sydän sellaiseen maton liukuesteverkkoon ryijykoukkua käyttäen. Kovin kaunis ilmestys tuo ei ole, mutta muistan, että sen tekeminen oli pienenä hauskaa.

perjantai 6. tammikuuta 2017

2016

Pitäähän sitä perinteinen edellisvuoden kuvakollaasi laittaa. Hirveästi ei tullut käsitöitä tehtyä, ja olkoot tämän vuoden tavoitteena saada aikaan enemmän kuin viime vuonna. Kaikkea muuta kyllä tapahtui viime vuonna, kuten kaksi muuttoa, valmistuminen, paljon työskentelyä ja uusi kissanpentu.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Kissabokserit

Tänä vuonna ainut itsetehty joululahja oli nämä kissabokserit, jotka annoin hupilahjana poikaystävälle. Piirsin kaavat jostain vanhoista boksereista ja ompelin niiden perusteella nämä. Ilmeisesti olivat ihan hyvät jalassakin ja ainakin hauskat.

Täällä on kiirettä pitänyt, kun koko joulun olin töissä ja huomenna pitäisi muuttaa taas uuteen asuntoon. Kaikkea ei ole vielä läheskään pakattu, mutta eiköhän se tästä. Ensi vuonna onkin ilmassa uusia tuulia, kun pääsee uuteen asuntoon ja uuteen työpaikkaan. Sitten ei tarvitse enää ajella päivittäin melkein kahta tuntia autolla, vaan töihin voin hurauttaa vaikka polkupyörällä.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Silver Star


Näihin sukkiin meinasi kyllä mennä hermo. Aluksi neuloin liian pienillä puikoilla, jolloin niistä tuli liian tiukat, sitten aloitin alusta ja huomasin, että teen kuviota väärin. Lopulta päätin vähän yksinkertaistaa ohjetta, jotta saisin sukat lopulta neulottua. Ohje on Dropsin Silver Star ja puikot olivat kokoa 3 mm. Lanka oli 7 veljestä mustana sekä itse värjättynä. Enemmän värjäyksestä löytyy täältä. Värjätyn langan värit eivät ihan pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa, mutta siinä vaihtelee sininen, vaaleanpunainen ja violetti ihan kivasti. Värjäysvaiheessa laitettu keltainen väri ei kyllä erotu langasta enää oikeastaan ollenkaan.

Nämä olivat vähän tälläiset väkisin neulotut sukat. Kantapäistä tuli liian pitkät ja muutenkaan homma ei oikein innostanut. Oli kuitenkin pakko saada ne tehtyä loppuun, kun oli kerran aloittanut. Kyllä ne kuitenkin jalassa näyttää ihan kivoilta.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Tampereen messut


Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni käsityömessuilla. Lähdettiin äidin kanssa lauantaina sinne. Väkeä oli tosi paljon, niin että välillä meinasi jopa ahdistaakin se tungos. Oli kyllä todella mielenkiintoista päästä tutustumaan eri kojuihin, vaikka yksi päivä ei ihan kaiken kiertelemiseen riittänytkään. Erityisesti Novitan pisteellä oli tungosta, sillä siellä sai lankaa tosi halvalla. Kassoillekin oli monen metrin jonot. Myös kirjapisteessä, jossa myytiin kahdella eurolla erilaisia kirjoja oli tunkua. Alla olevassa kuvassa on omat messuostokseni, joista osan ostin ihan itselleni ja osan ajattelin lähettää joululahjaksi kaverille.
Novitan pisteeltä mukaan lähti ilmaiseksi muutama vanha Novitan lehti sekä 2 kerää Naava-lankaa, 2 kerää Lumoa, 2 kerää turkoosia Ipanaa, 4mm sukkapuikot ja tarvikesetti, jossa muun muassa silmukkamerkkejä, kerroslaskimia ja silmukkapitimiä. Ostokset maksoivat yhteensä 20 euroa.

Kirjapisteestä ostin kahden euron kappalehintaan kaksi käsityökirjaa, jotka vaikuttivat ihan mielenkiintoisilta. Sieltä sai myös bambupuikkoja ja koukkuja hintaan 2e/3kpl ja ostin sieltä kaksi koukkua ja yhdet pyöröpuikot.


Eräällä pisteellä oli kerääntynyt aika paljon väkeä katselemaan, ja sieltä löytyikin yllä olevassa kuvassa näkyvä esine. En aiemmin ole sellaiseen törmännytkään. Kyseessä on siis keraaminen raastin nimeltä Ceramico. Esittelijä näytti kuinka sillä onnistuu valkosipulin raastaminen ja se näytti toimivan yllättävän hyvin. Tuolla voi siis raastaa melkein mitä vaan, sen voi pestä astianpesukoneessa ja sitä voi käyttää myös tarjoiluastiana. Pitääpä joskus kokeilla, että kuinka hyvin se oikeasti toimii.
Pirtin Kehräämöltä ostin silkistä ja suomalaisesta villasta kehrätyn vyyhdin.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kissapaita

Päätin pitkästä aikaa viettää aikaa hieman ompelukoneen ääressä. Äiti oli ostanut jostain tuollaista ihanaa kissakangasta ja piirtänyt minulle kaavat yhdestä t-paidastani. Niillä sitten tein oman paitani, josta tuli kyllä todella kiva! Saumurikin kaivettiin pitkästä aikaa esille, ja puolen tunnin fiksailun jälkeen se jopa toimikin oikein hyvin. Ompelu tuntui kyllä yllättävän kivalta! Tätä tulee varmasti käytettyä todella paljon.